First from New York

annimarian

annimarian

annimarianHeippa! Täällä vähän silmät ristissä kirjottelen. Palattiin aamulla Nykin lennolta ja menin nukkumaan siinä ennen puoltapäivää, heräsin muutaman tunnin jälkeen ja sitten nukahdin uudelleen. Lopulta nousin ylös viiden maissa. Nyt oon aika pihalla 😀 Nykki on niin erilainen verrattuna vaikka Aasian lentoihin, koska Aasiasta lähtään takas aina aamulla (paikallista aikaa) ja ollaan takas Suomessa iltapäivällä. Nykistä taas lähtään takaisin iltapäivällä ja ollaan Suomessa aamulla. Herään Nykissä aikaeron takia aina aika aikaisin, nyt heräsin viiden aikaan aamulla. Siihen sitten koko päivä kaupungilla juoksemista ja päälle yöksi töihin. Kun ollaan perillä Suomessa, onkin taas aamu. Voin kertoa, että siinä vaiheessa jo vähän heikottaa 😀

Oon ollu kolmesti työreissulla Nykissä ja mulla on aina sama ohjelma: käveleskelyä ympäriinsä. En oikeastaan shoppaile siellä mitään, kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, koska sieltä löytyis kaikkea. Valikoimaa, vaihtoehtoja ja kauppoja olis niin loputon määrä, etten halua edes aloittaa 😀 Toiseksi siksi, että mieluummin vaan kävelen ympäriinsä, kattelen, kuvaan ja vaan nautin kaupungin tunnelmasta. New York on vaan niin maaginen paikka.

Maagisuudesta maan pinnalle. Seuraavat kolme päivää ohjelmassa on laatikoiden pakkaamista. Kivaa alkavaa viikkoa! 🙂

Hello! One tired girl here. I arrived from New York this morning and I went to sleep before noon, woke up after a couple of hours and then fell asleep again. Finally I got up around 5 pm. Now I feel quite stunned 😀 The New York flight is so different compared to, for example, to the Asian flights. We depart from Asia in the morning (local time) and arrive to Finland in the afternoon, but from New York we depart in the evening and arrive to Finland in the morning. Because of the jet lag I usually wake up early in NY, this time I woke up around 5am. Then a full day of running around in the city and then the night working on the flight. When we arrive to Finland, it is morning again. I can tell you, that at that point I’m feeling a little weak already 😀

I’ve been to NY three times and my plan is always the same: walking around in the city. I don’t really do any shopping there, for two reasons. First, there are sooo many shops and infinite shopping opportunities, so I don’t even want to get started 😀 Second, I rather just walk around, take photos and enjoy the city’s atmosphere. New York is simply magical.

From magical back to reality. The plan for the next three days: packing boxes. Have a nice week! 🙂

 

Follow:

Flight attendant – A waitress up in the air

annimarian a waitress up in the air

A waitress up in the air. “There you are just pouring coffee and serving drinks!” This is how quite many people describe a flight attendant’s work. That is understandable since that is the part most of the passengers see of our work. Especially if things go well, that is the only thing they will see. What you can’t see, doesn’t exist, right?

Usually those who criticize the flight attendants the most actually have the least knowledge of the subject. The loudest critics have obviously always had very smooth flights with no troubles. “Why do you need to take a course when you are just servants on the flight?” Yea, I wonder why. Few people know, that the most profound reason for cabin crew’s presence on the flight is safety and all the service aspects come after that in the order of importance.

If a passenger breaks his arm during a rough turbulence or suffers a heart attack during a flight, it is the flight attendants who take care of the first aid. I heard that flight attendants get a longer training on first aid than the nurses. The reason for that is the fact that cabin crew can’t ask for a doctor’s help when something happens, but they have to deal with the situation until it is possible to land somewhere. If the aircraft is over an ocean, for example, the landing is not possible right away. What if there is a fire on the plane? The fire has to be put out very fast and the cabin crew does the firefighting. Firefighting is a part of the flight attendants’ education and it is practiced with real fire.

How about a situation where the plane ends up outside the runway after landing and catches fire? The passengers need to be taken out of the plane immediately before the fire takes over the whole plane. For example in a wide-body aircraft eight flight attendants need to take 300 passengers under control and get them to exit the plane according to their instructions. Some of the passengers are panicking, some are in shock and some don’t understand the severity of the situation and refuse to leave without their luggage. During the course the flight attendants also practice emergency landings and evacuations in a simulator.

Flying is fortunately one of the safest ways of transportation and it is very rare that any big accidents happen. Still many people don’t understand the risk of a fit on a flight or injuries caused by turbulence before it actually happens to them. The cabin crew does recurrent training each year, where they rehearse their skills on first aid, firefighting and other safety matters.

Would you be flying with a peaceful mind if the cabin crew was on board just to serve coffee?

Here is this same post in Finnish if you are interested 🙂

 

Follow:

Lentoemäntä – Tarjoilija yläilmoissa

annimarian Lentoemäntä - Tarjoilija yläilmoissa

Lentoemäntä – Tarjoilija yläilmoissa. “Siellähän te vaan kaadatte kahvia ja tarjoilette juomia!” Näin aika monet kuvailevat lentoemännän työtä. Mikä on tietysti ihan ymmärrettävää, koska suurin osa matkustajista näkee vain tuon osan lentoemännän työstä. Varsinkin jos matkat sujuvat hyvin, mitään muuta ei matkustajille näy. Mitä ei näe, ei ole olemassa, eikö niin?

Useimmiten lentoemännän ammattia arvostelevat eniten juuri ne, joilla siitä on vähiten tietämystä. Äänekkäimpien arvostelijoiden lentomatkat ovat mitä ilmeisimmin sujuneet aina ilman sen suurempia ongelmia lentojen aikana. “Miksi pitää käydä joku kurssi, jos vain tarjoilee juomia lennolla?” Niin, miksiköhän. Harva tietää, että perimmäinen syy lentoemäntien läsnäololle koneessa on juuri turvallisuuden takaaminen ja kaikki palvelulliset seikat tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta sen jälkeen.

Jos matkustaja murtaa kätensä kovassa turbulenssissa tai saa sydänkohtauksen lennolla, lentoemännät hoitavat ensiavun. Kuulin, että lentoemäntien ensiapukoulutus on kattavampi kuin sairaanhoitajilla. Syy on juuri se, ettei lentoemäntä voi pyytää lääkäriä apuun kun jotain sattuu, vaan sairaskohtauksen saanut matkustaja on lentoemäntien avun varassa siihen saakka, kunnes päästään laskeutumaan. Jos lennetään vaikkapa valtameren yllä, ei laskeutuminen käykään ihan samantien. Entäpä mitä sitten, jos lentokoneessa syttyisi tulipalo? Tuli on saatava sammumaan todella nopeasti ja sammutuksen tekevät tietysti lentoemännät. Lentoemännän koulutukseen kuuluu myös palon sammuttamista ja sitä harjoitellaan ihan oikealla tulella.

Entäpä tilanne, jossa lentokone vaikkapa laskeutumisen jälkeen päätyisi ulos kiitotieltä ja syttyisi palamaan? Matkustajat on saatava ulos koneesta välittömästi ennen kuin tuli leviää koko koneeseen. Esimerkiksi laajarunkokoneessa kahdeksan lentoemännän täytyy saada kolmisensataa matkustajaa hallintaansa ja ohjeidensa mukaisesti ulos koneesta. Osa matkustajista on paniikissa, osa shokissa, osa ei usko tilanteen vakavuutta ja kieltäytyy lähtemästä ilman laukkuaan. Kurssilla käydään myös simulaattorissa läpi pakkolaskutilanteita ja matkustajien evakuoimista koneesta.

Lentomatkustaminen on onneksi yksi maailman turvallisimmista matkustusmuodoista ja harvoin mitään isoja onnettomuuksia tapahtuu. Kuitenkin esimerkiksi sairaskohtauksien ja vaikkapa yllättävän turbulenssin aiheuttamien vammojen riskiä monet ihmiset eivät tajua, ennen kuin jotain sattuu omalle kohdalle. Lentoemännät käyvät vuosittain kertaamassa ensiaputaitoja, sammutustaitoja ja muita turvallisuusasioita.

Lähtisitkö sinä siis turvallisin mielin lennolle, jos mukana oleva henkilökunta olisi paikalla vain kaatamassa kahvia?

Here is this same post in English if you are interested 🙂

 

Follow:

February roster

annimarian

Heippa! Muutama päivä sitten tuli helmikuun listat! Saadaan aina tietää seuraavan kuun lennot viikkoa ennen kuun vaihdetta. Sain ens kuulle oikeastaan just sellasia lentoja kuin toivoinkin eli oon oikein tyytyväinen! Toivoin Nykkiä, Dubaita ja Oulun yöpyviä. Mitä nyt aika monta noita aikaista aamupäivystystä tuli kans, mutta ei voi ihan kaikkea saada… 😀

  • ARN (Stockholm) – HEL – OUL (Oulu) layover
  • OUL – HEL -ARN – HEL
  • Standby
  • KTT (Kittilä) – HEL – KAO (Kuusamo) – HEL
  • Standby
  • Service training
  • HEL – OUL – HEL – OUL layover
  • OUL – HEL – OSL (Oslo) – HEL
  • JFK (New York)
  • LHR (London)
  • DXB (Dubai)

Hey there! A few days ago we got the rosters for February! We always get the lists seven days before the month changes. This time I actually got the flights I asked for, so I’m very satisfied with my list! I asked for New York, Dubai and Oulu layovers. Well, I also got quite many of the early morning standbys, but you can’t have it all, right… 😀

 

Follow:

Lentoemännän luottokampaukset

Lentoemännän luottokampaukset. Heippa! Ajattelin kirjottaa vähän hiusjuttuja. Lentoemännistä puhuttaessa monien mieleen tulee ensimmäisenä tyylikäs ja huoliteltu ulkonäkö. Ja tottahan se on, lentoemännän kuuluu näyttää edustavalta joka ikinen työpäivä. Mun mielestä suurimman vaikututksen ulkonäköön tekee hiukset. Kivasti laitetut hiukset pelastaa tilanteen, vaikka naama tuntuis näyttävän väsyneeltä. Pienillä jutuilla saa helpotkin kampaukset näyttään laitetummilta ja huolitelluilta. Ajattelin jakaa mun kolme suosikkikampausta, joita käytän töissä. Itseasiassa todella harvoin mun hiukset onkaan millään muulla tavalla. Kaikkien näiden kolmen kampauksen tekemiseen menee n. 5 minuuttia!

Hello! I thought I could write some hair stuff now. When speaking about flight attendants, the first thing that comes to many peoples’ minds is a groomed and classy look. And it is true, that a flight attendant should look presentable on every single flight. I think hair makes the biggest impact on a person’s look. A nice hair style saves the situation even if you feel like your face looks tired. With small things it is easy to make a simple hairdo look elegant and groomed. I thought I could share my three favorite styles I use for work. Actually it’s very rare that I would style my hair in any other way. All these styles take about 5 minutes!

Hollantilainen letti – Dutch braid

annimarian lentoemännän luottokampaukset dutch braid tanskalainen letti blond thick hair flight attendant hair

Tämä kampaus on mun suosikki erityisesti kaukolennoilla. Pysyy hyvänä pitkänkin päivän, ei kiristä mistään ja tämän kanssa on myös helppo nukkua kaukolennon lepotauolla. Tämä on yhtä helppo tehä, kuin tavallinen ranskalainen lettikin, mutta tässä hiusosiot vaan viedään letin alle, kun ranskanletissä ne viedään letin yli. Mun mielestä tämä on paljon näyttävämpi kuin tavallinen ranskis ja saankin aika usein kehuja kivasta letistä. Kannattaa kokeilla tätä!

This style is my favorite especially on the long haul flights. It stays good through a long day, it’s very comfortable and it is easy to sleep with this during the break on a long haul flight. This braid is as easy to do as the french braid, you just take the part of the hair under the braid, when you take it over the braid with the normal french braid. I think this is much more cooler than the french braid and quite often people compliment my hair when I’m wearing it like this. You should try this!

Valkkinuttura – Bun with a bun shaper

annimarian lentoemännän luottokampaukset valkkinuttura bun blond hair easy bun tutorial flight attendant hair style

Valkkinutturalla on halutessaan helppo luoda tosi viimeistelty ja asiallinen look. Tykkään tehä valkkinutturasta vähän sellasen huolettoman ja ei-niin-sliipatun. Nutturasta saa tosi sileän, jos kiinnittää hiukset valkin ympärille ensin hiuslenkillä ja sitten vasta kiinnittää latvat pinneillä. Laitan kuitenkin aina hiukset suoraan pinneillä valkin ympärille, niin sillä tavalla saa luotua vähän rennomman näköisen nutturan.

A bun with a bun shaper is a very easy way to create a very groomed and formal look. I like to make the bun a little bit more relaxed and not so finished. The bun can be made very sleek, if you first secure the hair around the bun shaper with an elastic and after that secure the rest of the hair with pins. I always secure the hair around the bun shaper right away with the pins. That way it is easier to create a more relaxed look.

Ponnari – Ponytail

annimarian lentoemännän luottokampaukset paksu poninhäntä a thick ponytail on blond hair flight attendant hair style

Perusponnari on heti näyttävämmän näkönen, kun kihartaa tukkaa vähän ennen ponnarin tekoa. Muuta selittelyä tämä kampaus tuskin kaipaa 😀 Mitäs tykkäätte?

Basic ponytail looks much nicer when you curl the hair before doing the pony tail. I don’t think this style needs any further explanation 😀 What do you think?

 

Follow:

Privacy Policy