Make-up finds

Annimarian Make-up finds

Annimarian Make-up finds

Annimarian Make-up finds

Make-Up finds – Heippa! Pieni meikkipostaus tähän väliin! Hääpostauskin on tulossa, kunhan saan katseltua kuvat valmiiksi. Juhlista on niin paljon kuvia, että en oikeen edes tiedä mistä alottaisin!

Joskus aika kauan sitten mainitsin täällä blogissa, että tein huippulöytöjä yhdellä Kanarian yöpyvällä. Olin siis ruokaostoksilla Mercadonassa, kun ajauduin katteleen kosmetiikkavalikoimaa. Olin superyllättynyt siitä, miten hyvältä kaikki meikit vaikutti. Olisin halunnu ostaa vaikka mitä! Päädyin sitten ostamaan aurinkopuuterin, ruskean kajalin, luomivärikynän ja punaisuutta taittavan peitevoiteen. Oon käyttänyt suurinta osaa noista siitä lähtien päivittäin. Tuo peiteaine varsinkin on ihan huippua. Maksoi muutaman euron ja peittoaa KAIKKI aikaisemmin kokeilemani punaisuuden peittäjät.

Myös tuota kajalia oon käyttänyt melkein päivittäin varsinkin nyt kesällä. En oo ennen edes omistanut ruskeaa kajalia, mutta sepäs sopiikin monesti paremmin kuin musta! Tuo sopivasti terävyyttä katseeseen, mutta ei oo kuitenkaan liian voimakas. Just sopivan luonnollinen ruskettuneen ihon kaveriksi 🙂 Tuosta aurinkopuuterista puhumattakaan. Oon itseasiassa käyttänyt aurinkopuuteria luomivärin sijasta aika usein, sillä saa ihanan kesäisen lookin helposti.

Ollaan menossa Espanjaan syyskuussa, joten taidan tehdä uuden löytöretken taas Mercadonaan 🙂 Mitä mieltä olette markettikosmetiikasta? Onko suosikkeja?

Make-Up finds – Hello! A little make-up post for now. A wedding post will be coming later too, I just need to go through all the pictures. There are so many of them that I don’t know where to start!

Quite a while ago I mentioned here on the blog that I made some great make-up finds on my work trip to the Canary Islands. I was doing my grocery shopping in Mercadona and I ended up checking their make-up section too. I was so surprised about the quality of the products, they all felt so good. I wanted to buy everything! After a long elimination process I walked out with a bronzer, a brow kajal, eye shadow pen and a redness eliminating correction stick. I have been using most of those products daily since then. Especially that stick is the best of ALL the redness eliminating products I have ever tried and it cost a couple of euros.

I have also been using that kajal almost daily now in summer. Before I never even owned a brown kajal, but it actually often fits better that a black one! It sharpens the look nicely without being too heavy. A perfect fit for tanned skin 🙂 Not even mentioning the bronzer. I have actually been using the bronzer as an eye shadow too, makes such a nice summer look.

In September we are going to Spain again, so I think I will have to do another trip to Mercadona 🙂 What do you think about the supermarket cosmetics? You have some favorites? 

Follow:

Wedding make up

annimarian wedding make up

Wedding make up – Heippa! Mainitsin vähän aikaa sitten, että meidän häitä juhlitaan ensi kesänä. En oo vielä kirjoittanut blogiin mitään hää-juttuja, odottakaapa kun pääsen vauhtiin… 😀 No, aloitan aiheen nyt tällaisella kainolla kysymyksellä. Onko lukijoissa ketään meikki-tietäjää? Oon ajatellut tehdä häämeikin itse, koska en kaipaa mitään erityistä ammattimaista juhlameikkiä vaan ihan itse tehty juhlameikki riittää. Toinen kaaso saa liimata mulle muutamat irtoripset ja siinä se!

Haluaisin kuitenkin ostaa jonkun luomiväripaletin juhlameikkiä varten, mulla kun on käytössä vain tämä Smashboxin paletti enkä muita luomivärejä omista. Vähän jotain hohdokkaampaa siis etsin. Jotain kultaan ja kupariin viitaavia sävyjä haikailen! Tähän mennessä oon löytänyt nämä kuvissa näkyvät vaihtoehdot: Urban Decayn Naked3-paletti ja Beccan Ocean Jewels. Molemmat näyttää aikakin kuvissa ihanilta. Onko kellään kokemuksia näistä?

Mulla on tulossa pian se Las Palmasin layover ja siellä olis Sephora. Se on kyllä tosi kaukana meidän hotellilta, mutta ehkä voisin hypätä taksiin ja lähtä ostoksille 🙂

Wedding make up – Hello! Some time ago I mentioned that we will celebrate our wedding next summer. I didn’t write any wedding stuff yet, wait ’till I get started… 😀 Well, I could start the topic with a humble question. Is there any make up-people among my readers? I have thought that I will do my wedding make up myself, since I don’t need any professional wedding make up, self made make up will be enough. One of my bridesmaid can put some extra lashes for me and that will be it!

I would like to buy an eye shadow palette for the wedding make up, since I only have this Smashbox palette and I would like to have something more glamorous. I would love some gold and copper tones! This far I have found these two options: Urban Decay Naked3 and Becca Ocean Jewels. At least in the pictures they look amazing! Do you have any experience in these two?

There is no Sephora in Finland, but I have the Las Palmas layover coming and there is one. It is very far from our hotel though, but maybe I’ll jump into a taxi and go shopping 🙂

Follow:

Smashbox Shapematters

annimarian Smashbox Shapematters

annimarian Smashbox Shapematters

Smashbox Shapematters – Heippa! Vähän meikkijuttuja tällä kertaa. Harvemmin tulee kirjoitettua mitään meikkaamiseen liittyvää, koska suoraan sanottuna en oo ikinä ollut kovinkaan kiinnostunut meikkaamisesta ja meikeistä. Lähinnä oon suhtautunut meikkaamiseen “välttämättömänä pahana”, jotakin mitä nyt kuuluu tehdä, ainakin työpäivinä. Vähän aikaa sitten, oikeastaan vahingossa, löysin itseni yhdeltä YouTube-kanavalta, jolla on pääasiassa meikkaamiseen liittyviä videoita. Aloin katteleen ja vähän innostuin! Mun iho on myös paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan, joten meikkikin näyttää automaattisesti paremmalta.

Meillä on ennakkotilausmyynnissä tuo kuvissa näkyvä Smashboxin Shapematters-paletti. Viime kuussa ennakkotilauksista sai 20 % alennusta, joten ostin tuon aika hyvään hintaan. Lähinnä ostin tuon noiden luomivärien takia, koska halusin uusia laadukkaita luomivärejä, joissa on runsaasti pigmenttiä. Tykkään noista sävyistä tosi paljon ja niitä voi yhdistellä keskenään miten haluaa! Paletissa on myös korostus- ja varjostusvärit sekä aurinkopuuteri. Vasemman reunan pienet värit on kulmille ja olin super yllättynyt, että tuo keskimmäinen väri on just sopiva mulle. Se näyttää paletissa tosi vaalealta, mutta kun laitan sitä kulmiin, se on ihan täydellinen väri. Aikaisemmin käytin kulmakynää, joten tuo puuterimainen väri on kivaa vaihtelua. Lisäksi saan sillä aikaan luonnollisemman lopputuloksen.

Oon siis panostanut vähän enemmän ihonhoitoon ja kosmetiikkaan tässä viimeaikoina ja ihan eri innolla saan ryhtyä meikkaamaan. Oon ajatellut, että jos on kuitenkin “pakko” (ainakin töihin) meikata, niin miksi en tekisi siitä kivaa? Aina kun esittelen Awsille mun ostoksia tai mietin jonkun kosmetiikkatuotteen ostamista, Aws vaan kannustaa ostaan lisää. Nää on näitä kulttuurieroja, lähi-idässä naiset yleensä meikkaa enemmän kuin vaikka Suomessa keskimäärin, ja siihen tasoon Aws on tottunut. No ihan hyvin kai se on jo tottunut myös tähän suomalaiseen, luonnolisempaan lookiin 😀

Smashbox Shapematters – Hello! Some make-up stuff this time. I don’t often write about anything related to make-up since I’m not -to be honest- very interested in the whole topic. I have always seen make-up as something I “must” do, at least for work. Some time ago, by accident, I ended up browsing this YouTube-channel which has mostly make-up related videos. I started watching and I got a little exited! My skin is also in a better condition than it’s been in a long time, so any make-up looks better on good skin.

We have this Smashbox Shapematters kit in the preorder selection. Last month there was 20 % off of all preorders, so I bought it with a good price. I mainly wanted the kit because of the eye shadows, because I was looking for good quality colors with enough pigment. I really like the colors and they can be combined in any way. There are also the contour and highlight colors, as well as a bronzer. The small ones on the left side are colors for eyebrows. I was surprised that the middle one fit me so well. It looks so light on the palette, but when I apply it on my brows, it’s a perfect shade. I used to use a brow pencil before, so this powder color is a nice change. I can also make it look more natural this way.

In general, recently I have put more effort on skin care and make-up and it really makes me more exited about the whole topic. I was wondering that since I “have to” do make-up (at least for work), why not make in more fun and interesting? Every time I show Aws some new stuff I bought or if I’m thinking of buying some cosmetics, he always encourages me to buy more. These are the cultural differences, the Middle-Eastern women wear more make-up than the Finnish women in general and that is the level he is used to. Well, I think he has adjusted well to the Finnish, more natural look as well 😀

 

Follow:

Vlog 9 Make-up edition

annimarian

Vlog 9 Make-up edition – Heippa! Uus vlogi taas täällä 🙂

Hello! A new vlog is here again 🙂

Annimarian

Follow:

Privacy Policy