Bye Dubai

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

annimarianHeippa ja terveiset Lapista! Ollaan oltu niin liikkeellä viime päivät, että en oo ehtiny paljo postailla. Ennen lomaa mun viimeinen lento oli siis Dubaihin ja sen jälkeen lähdettiin heti Ylläkselle. Nyt ollaan jo matkalla takaisin Ouluun Ylläkseltä. Pari päivää hiihdeltiin ja nautittiin vielä viimeisistä talvisista keleistä.

Viime lauantaina lensin siis Dubaihin ja oltiin siellä perillä sunnuntaiaamuna. Kävin heti aamupalalla ja menin sitten nukkuun pariksi tunniksi. En tiiä oonko ennen maininnu, mutta tuolla meidän Dubain hotellissa on ihan käsittämätön aamupala. Siellä on kaikkea mitä voi kuvitella aamupalalla syövänsä, jäätelöstä lähtien. Unien jälkeen menin pikkuhetkeksi poolille. Kauaa en viittiny olla, koska lämpöä oli kännykän mukaan 38 astetta ja aurinko porotti täydeltä terältä, niin sellaset 50 minuuttia riitti mulle! Loppuilta menikin sitten Dubai Mallilla. Menin suoraan sinne ihanaan kirjakauppaan ja pyörin sielä varmaan tunnin! Lopulta ostin vaan yhden kirjan, esittelen sen varmaan sitten kun oon alkanut lukemaan sitä ja tiiän onko se hyvä. Muuta en sitten shoppaillutkaan, paitsi ruokakaupasta shishaa, teetä ja suklaata. Kävin taas syömässä siinä samassa ravintolassa kuin aikaisemminkin ja otin vieläpä sen saman meze-lautasen taas. No, mitäpä sitä hyvää vaihtamaan!

Paluulento tultiin siis siirtona, koska se meidän menolento oli tämän kevään viimeinen lento Dubaihin. Seuraavan kerran sinne lennetään sitten lokakuussa, jos oikein muistan. Lennettiin Emiratesilla Osloon ja sieltä Helsinkiin. Osloon tosin jäätiin jumiin muutamaksi tunniksi lumimyrskyn takia. Liekö siitä lumimyrskyhässäkästä johtuen mun laukku jäi Osloon ja mun pitäis saada se tänään. Onhan tässä se neljä päivää menny… Onneksi en laittanu laukkuun mitään elintärkeää! Virkapuku on tuossa laukussa, mutta sitä tarvinkin vasta kesäkuussa. Kivaa viikonloppua ja tulevaa Vappua! 🙂

Hello and greetings from Lapland! It’s been so busy few days that I haven’t had time to post anything! Before my holiday my last flight was to Dubai and after that we drove to Äkäslompolo, Lapland, to Ylläs skiing resort. Now we are already on our way back to Oulu. We skied a couple of days and enjoyed the last moments of winter.

Last Saturday I flew to Dubai and we got there on Sunday morning. I went straight to breakfast and after that I slept a couple of hours. I don’t remember if I ever mentioned it, but the breakfast in our hotel in Dubai is incredible. There is everything and anything you can think of having for breakfast, like ice cream. After my nap I went to the pool area, but didn’t stay there for long. The 38 C heat and direct sunlight was quite a lot and 50 minutes was my maximum! The rest of the evening I spent in Dubai Mall. I went straight to this book store I love. I spent there at least an hour just looking for some books! I ended up buying only one and I can show it here after I have started reading it and I know if it is good. That’s all the shopping I did. Oh yea and some shisha, tea and chocolate from a supermarket. I went to have dinner in the same restaurant I have visited many times now. I even took the same meze-plate than before! Well, why fix it if it ain’t broken!

The return flight we were deadheading since our flight to Dubai was the last one for this spring. The next flights there will be in October, if I remember right. We flew with Emirates to Oslo and from there to Helsinki. We got stuck in Oslo for a few hours because of a snow storm. I think it was because of that hazzle that my bag was left behind to Oslo. I should receive it today. It’s been four days… Well, luckily I didn’t put anything super important in that bag! My uniform is in that bag too, but I will need it next time in June. Have a nice weekend and 1st of May! 🙂

Follow:

Vlog 5

annimarianHeippa! Uusin vlogi New Yorkista on just julkaistu täällä 🙂

Hello! The newest vlog from New York is just published here 🙂

 

Follow:

One and a half days in Dubai

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

annimarian

Heippa! Helmikuun lopussa juuri muuton kynnyksellä mulla oli Dubain reissu ja tällä kertaa äiti lähti mukaan. Lento lähti illalla Helsingistä ja oltiin perillä Dubaissa aikaisin aamulla. Mentiin suoraan aamupalalle ja sen jälkeen piti nukkua pari tuntia. Päivemmällä lähdettiin käymään Al Fahidin historiallisessa kaupunginosassa. Sää oli sateinen, joten kovin kauan ei siellä pyöritty ja kuviakin sieltä on näköjään nolla. Sateesta hypättiin taksiin ja ajettiin Dubai Mallille. Siellä menikin sitten loppuilta! Käveltiin ympäriinsä ja syötiin samassa ravintolassa, joka löydettiin Satun kans viime reissulla. Otettiin vielä tuo sama meze-lautanen, jonka oon syöny ennenkin. Mitä sitä hyvää vaihtamaan… 😀 Tuo ruoka on vaan niiiiiiin hyvää!

Ainoat ostokset koko reissulla tein kirjakaupassa. Dubai Mallilla on sellanen ihana kirjakauppa, Kinokuniya, jossa voisin katella vaikka kuinka kauan. Ostin Awsille kirjan ja itselle tuon “L’art de la Simplicité – How to live more with less”. Huippu kirja. Vesisateesta huolimatta katsottiin tietysti myös se vesisuihkushow siinä Burj Khalifan juurella, koska äiti oli ekaa kertaa Dubaissa. Tultiin hotellille aika ajoissa, koska edellinen yö meni mulla töissä, ja illalla olikin sitten aikaa ottaa vaahtokylpy ja lukea uutta kirjaa. Luksusta!

Seuraavana päivänä paistoi aurinko ja lähettiin käymään rannalla. Mentiin Jumeirah beachille. Siellä on mukavasti tilaa ja sinne on helppo ja nopea mennä eli hyvä valinta varsinkin jos ei oo kovin paljon aikaa. Rantareissun jälkeen olikin jo aika palata takas hotellille ja alkaa valmistautumaan paluulennolle! Kotiin palasin joskus puoliltaöin ja seuraavana päivänä olikin sitten muutto 😀 Sellasta tällä kertaa! Kivaa viikonlopun alkua 🙂

Hello! In the end of February I had a Dubai layover and this time my mom traveled with me. We left from Helsinki in the late evening and we arrived to Dubai early in the next morning. We went straight to breakfast and then we had to sleep for a couple of hours. Later we left the hotel and went to the Al Fahidi historical neighborhood. It was raining so we didn’t spend too much time there. Also seems like I didn’t take any pictures there either 😀 We took a taxi and drove to Dubai Mall and spent the rest of the evening there. We walked around and ate dinner in this wonderful restaurant I found with Satu on the last trip. We even ordered the same meze-plate I have tried before. It is just sooooo good!

The only shopping I did in the mall was in this lovely bookstore, Kinokuniya. I could just look around in there for hours! I bought a book for Aws and for me that “L’art de la Simplicité – How to live more with less”. Super good book. Despite of the rain we also watched the fountain show there by Burj Khalifa, because it was my mom’s first time in Dubai. We came back to the hotel quite early, because I had spent the last night working, so I had time to take a bubble bath and read that new good book. Luxury!

The next morning it was sunny again and we went to the beach. We chose Jumeirah Beach. It is nice and spacious and it is easy and quick to get there. A good choice especially when there is not much time. After the beach it was time to return to the hotel and start getting ready for the flight back. I was back home around midnight and the next day was our moving day 😀 That’s all for this time. Have a good weekend! 🙂

 

Follow:

Best tips for long haul flights

annimarian best tips for long haul flights

Best tips for long haul flights. Ihanat kamalat kaukolennot! Matkustajana on varmasti lähes aina ihanaa olla kaukolennolla, koska se tarkoittaa johonkin ihanaan kohteeseen pääsemistä. Pitkiin lentoihin liittyy kuitenkin omat haasteensa ja ajattelin jakaa muutaman vinkin, mitkä on ainakin mulle osoittautuneet hyödyllisiksi. Todella monet pitkän lennon pienet epämiellyttävyydet voi välttää, kun valmistautuu lennolle hyvin.

  • Sopivat vaatteet. Joustavat ja mukavat vaatteet, joissa on helppo liikkua ja istua. Kannattaa pukea kerroksia, jotta vaatetusta on helppo vähentää tai lisätä koneen lämpötilan mukaan. Joskus tietyissä paikoissa konetta saattaa olla viileämpää tai kuumempaa kuin muualla, joten aina kannattaa varautua hyvin.
  • Älä matkusta shortseissa ja varvastossuissa. Vaikka olisitkin menossa lämpimään kohteeseen tai tulossa sellaisesta. Koneessa on kuitenkin usein aika viileää. Kuulostaa ehkä turhalta vinkiltä, mutta tällaisia matkustajia näkee todella paljon!
  • Lentokoneen ilma on todella kuivaa, joten varaudu siihen sisäisesti ja ulkoisesti. Lennon aikana kannattaa juoda paljon vettä ja omaa juomapulloa voi täyttää koneen keittiössä. Itse välttäisin myös kovin suolaisia tai sokerisia naposteltavia ja suosisin mieluummin vaikka hedelmiä tai muuta kevyttä ja vesipitoista syötävää. Nestehukka voi aiheuttaa nuutuneen olon ja sitä tuskin kukaan haluaa vielä jet lagin päälle.
  • Liiku! Kävele vessaan ja keittiöön ja venyttele vähän samalla reissulla. Liikkuminen ja veden juominen vähentää turvotusta ja pienentää myös veritulpan riskiä. Myös ennen lentoa ja erityisesti lennon jälkeen kannattaa liikkua ja venytellä.
  • Iho kuivuu lentokoneessa helposti, joten meikkiä ei kannata kaukolennoilla käyttää ellei ole pakko. Hyvä kosteutus ja kasvosuihke auttavat pitämään ihon pehmeänä. Mulla tahtoo aina kuivua kasvojen iho kaukolennoilla ja keksin tässä vastikään sekoittaa kasvoöljyä CC-voiteeseen. Ei kuivu enää ja meikki pysyy kauniina koko lennon!
  • Älä liiku koneessa avojaloin tai sukkasillaan. Kengät on toki hyvä ottaa pois paikallaan istuessa, mutta käytävillä ei kannata liikkua ilman kenkiä. Paljon näkee myös ihmisiä, jotka menevät AVOJALOIN vessaan. Jos vessan lattialla on nestettä, se ei välttämättä ole vettä. Sanonpa vaan. Musta on niin hassua, että tietyt kansallisuudet pitää kengät jalassa omassa kodissaan, mutta menee avojaloin julkiseen vessaan 😀

Siinäpäs muutamat jutut! Onko teillä hyviä vinkkejä pitkille lennoille? Kysymyksiä? 🙂

Best tips for long haul flights. Long haul flights! Lovely and horrible at the same time! As a passenger it’s almost always lovely, because you are arriving to some nice destination. Long flights bring their own little challenges and I would like to share a few tips that I have found useful. So many of the small inconveniences can be avoided with a little bit of preparation.

  • Suitable clothes. Wear soft and comfortable clothes that allow you to move and sit down comfortably. Wear layers that are easy to put on and take off according to the temperature on the plane. In some places in the plane it can be colder or hotter than elsewhere so it’s good to be well prepared.
  • Don’t wear shorts and flip flops. Not even if you are traveling to a warm destination or from such place. It’s always a little cool in the plane. This may sound like an obvious thing, but there are a lot of passengers who come to the plane with minimal clothing.
  • The air in the plane is very dry so prepare both internally and externally. Drink a lot of water and remember that you can fill your water bottle in the galley. I would also avoid eating sugary and salty snacks and instead have some fruit or other food with high water content. Dehydration can make you feel low and tired and nobody wants that on top of a jet lag.
  • Move! Walk to the toilet and to the galley and do some stretching as well. Drinking a lot of water and moving helps to avoid bloating and moving also reduces the risk of blood clot. It’s also good to move and do some stretching before and especially after a long flight.
  • The dry air in the plane makes the skin dry too. Don’t wear make-up if you don’t have to. A good moisturizer and a facial spray help keeping the skin soft. My skin used to get very dry especially on the long flights so I started to mix some facial oil into my CC-cream. No more dry skin and the make-up stays good through the whole flight!
  • Don’t move around in the plane bare feet or with only socks on. It’s good to take the shoes off when you are sitting, but otherwise – keep them on. I see a lot of passengers going to the toilets BARE FEET. Let me tell you, the liquid on the lavatory floor is not always water. I think it is funny that some nationalities keep their shoes on in their own homes, but they go bare feet into a public toilet 😀

There are a few things that came to my mind! Do you have any good tips for long flights? Any questions? 🙂

 

 

Follow:

First from New York

annimarian

annimarian

annimarianHeippa! Täällä vähän silmät ristissä kirjottelen. Palattiin aamulla Nykin lennolta ja menin nukkumaan siinä ennen puoltapäivää, heräsin muutaman tunnin jälkeen ja sitten nukahdin uudelleen. Lopulta nousin ylös viiden maissa. Nyt oon aika pihalla 😀 Nykki on niin erilainen verrattuna vaikka Aasian lentoihin, koska Aasiasta lähtään takas aina aamulla (paikallista aikaa) ja ollaan takas Suomessa iltapäivällä. Nykistä taas lähtään takaisin iltapäivällä ja ollaan Suomessa aamulla. Herään Nykissä aikaeron takia aina aika aikaisin, nyt heräsin viiden aikaan aamulla. Siihen sitten koko päivä kaupungilla juoksemista ja päälle yöksi töihin. Kun ollaan perillä Suomessa, onkin taas aamu. Voin kertoa, että siinä vaiheessa jo vähän heikottaa 😀

Oon ollu kolmesti työreissulla Nykissä ja mulla on aina sama ohjelma: käveleskelyä ympäriinsä. En oikeastaan shoppaile siellä mitään, kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, koska sieltä löytyis kaikkea. Valikoimaa, vaihtoehtoja ja kauppoja olis niin loputon määrä, etten halua edes aloittaa 😀 Toiseksi siksi, että mieluummin vaan kävelen ympäriinsä, kattelen, kuvaan ja vaan nautin kaupungin tunnelmasta. New York on vaan niin maaginen paikka.

Maagisuudesta maan pinnalle. Seuraavat kolme päivää ohjelmassa on laatikoiden pakkaamista. Kivaa alkavaa viikkoa! 🙂

Hello! One tired girl here. I arrived from New York this morning and I went to sleep before noon, woke up after a couple of hours and then fell asleep again. Finally I got up around 5 pm. Now I feel quite stunned 😀 The New York flight is so different compared to, for example, to the Asian flights. We depart from Asia in the morning (local time) and arrive to Finland in the afternoon, but from New York we depart in the evening and arrive to Finland in the morning. Because of the jet lag I usually wake up early in NY, this time I woke up around 5am. Then a full day of running around in the city and then the night working on the flight. When we arrive to Finland, it is morning again. I can tell you, that at that point I’m feeling a little weak already 😀

I’ve been to NY three times and my plan is always the same: walking around in the city. I don’t really do any shopping there, for two reasons. First, there are sooo many shops and infinite shopping opportunities, so I don’t even want to get started 😀 Second, I rather just walk around, take photos and enjoy the city’s atmosphere. New York is simply magical.

From magical back to reality. The plan for the next three days: packing boxes. Have a nice week! 🙂

 

Follow:

Privacy Policy