European mornings

annimarian

annimarianHei! Ihanaa viikonloppua! Mää täällä Koreassa kirjottelen. Suomessa taitaa olla aika ihana sää just nyt, en viitsi eden kattoa sääennustetta ettei tuu enää pahempi mieli. Mulle kyllä aina sattuu töitä just sillon kun olis lämmintä… Mutta en valita! Olin toivonutkin Korean lentoja ja sellaisia sain kaksi tälle kuulle. Pitääkin muuten postata elokuun lista! Eihän vielä olla edes puolivälissä kuuta 😀

Ennen tätä reissua mulla oli aamuputki Eurooppaa. Aloin kolmannen päivän jälkeen miettiä, että miten tuntuukin ettei ehdi tehdä yhtään mitään noina päivinä. Sitten katoin listaa vähän tarkemmin ja hoksasin, että mulla oli joka töitä kymmenen tunnin molemmin puolin. Ei ihmekään! Olin aikamoisen väsynyt tuon putken jälkeen. Aikaiset aamut ja pitkät päivät vie mehut!

Lensin myös pitkästä aikaa Espanjaan, Mallorcalle tällä kertaa. Niin harmi, ettei me yövytä missään Espanjan kohteissa. Ehdin kuitenkin käydä äkkiä lentokentällä ostaan lehtiä. En malttanu olla ostamatta useampaa, kun ne oli niin halpoja. Suomesta saisi ehkä yhden espanjankielisen lehden samaan hintaan kuin nuo neljä yhteensä!

Ootteko muuten huomanneet, että blogin sivupalkissa on kohta, mistä voi tilata tämän blogin. Laittamalla sähköpostin tuohon kenttään saat aina ilmoituksen uudesta postauksesta. Siitä vaan tilailemaan mikäli mun jutut kiinnostaa 🙂

Hello! Here I am in Korea writing this post. I suppose it is a lovely weather in Finland now. I don’t even want to check, I’ll just get annoyed. It always happens that when I’m away, the weather gets beautiful. I’m not complaining though! I had asked for Korean flights and I got two for this month. I should post the august roster by the way. It’s not even half way through the month 😀

Before this trip I had four European mornings in a row. On the third day I started wondering why do I feel like I don’t have time for anything else. Then I looked to my list again and noticed that all my days were around ten hours. No wonder I felt busy! I was so tired after those four days. Long days and early mornings are a killing combo.

I also flew to Spain after a while, to Mallorca this time. It is such a shame we don’t stay overnight in any of our Spanish destinations. At least I had time to run and buy some magazines from the airport. I couldn’t control myself and I bought four, because they are so cheap there. One Spanish magazine in Finland would cost more than those four together!

Have you noticed that there is a subscription bar in the side bar of my blog, where you can subscribe to this blog? Just type your email there and you will get a notification of each new post. If you are interested in my posts, please subscribe! 🙂

 

Follow:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *